Turkulainen Jussi Tuimala on kokenut niin avun antamista kuin avun saamista rooleissa, joihin harva pääsee – tai joutuu. Ensin hän luovutti kantasolujaan tuntemattomalle potilaalle, minkä…
Työyhteisöjen osallistuminen yhteiskuntavastuuseen saa uuden vaihtoehdon Veripalvelun lanseeraamasta työpaikkasertifikaatista. Sertifikaatti on tunnustus, jonka organisaatio saa käyttöönsä,…
Auttamishalu, verenluovutuksen helppous ja tärkeys nousivat miesten tärkeimmiksi syiksi luovuttaa verta uudelleen, selviää Veripalvelun tekemästä kyselystä.
Veripalvelu on aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on hyödyntää käyttämättä jääneitä istukkaverivalmisteita lääketieteellisessä tutkimuksessa. Noin tuhat istukkaverta luovuttanutta…
Veripalvelu kiertää jatkuvasti eri paikkakunnilla keräämässä verta auttamishaluisilta verenluovuttajilta. Tänäkin kesänä on järjestetty joka arkipäivä 4−5 tilaisuutta eri puolilla…
Lomakausi vähentää kävijöitä verenluovutuspisteillä, mutta potilaille vapaaehtoisten verenluovuttajien apu on elintärkeää vuodenajasta riippumatta. Yhden kesäviikonlopun aikana Veripalvelu…
Kantasolurekisteriin kuuluu Suomessa yli 55 tuhatta ja maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa jäsentä. Silti kaikille kantasolusiirtoja tarvitseville potilaille ei löydy täydellistä tai edes…
Heinäkuun 7. noin 240 pyöräilyjoukkue Team Rynkebyn jäsentä starttaa polkien Suomesta kohti Pariisia. Hyväntekeväisyysjoukkue treenaa reissulle yhdessä pitkin vuotta, mutta tärkein tehtävä…
Veripalvelu huolehtii verivalmisteiden turvallisuudesta. Veren välityksellä tarttuvat, usein oireettomat infektiot aiheuttavat verenluovutukseen varoaikoja. Yhtenä esimerkkinä tästä on 28…
Keskiviikkona 14. kesäkuuta vietetään Maailman verenluovuttajien päivää. Kansainvälisen teemapäivän tarkoituksena on muistuttaa verenluovutuksen merkityksestä ja kiittää verenluovuttajia…