Uusia verenluovuttajia tarvitaan tänä vuonna yli 20 000 – auttaminen on helppoa
Vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla verenluovutukseen ilmoittautui 68 406 ihmistä, jotka luovuttivat yhteensä reilut 85 000 kertaa. Uusia verenluovuttajia verenluovutuksessa on käynyt kesäkuun loppuun mennessä 8761 henkilöä. Tänä vuonna tavoitteena on yli 20 000 uutta luovuttajaa. Tavoitteesta ollaan siis jäljessä.
”Mahdollisimman laaja ja monimuotoinen verenluovuttajakunta on erittäin tärkeä, jotta potilaat saavat avun kaikissa olosuhteissa. Kiitos jokaiselle, joka on ojentanut auttavan kätensä”, sanoo verenluovutuksen johtaja Johanna Castrén.
Uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti, koska joka kuukausi osa säännöllisesti verta luovuttavista joutuu lopettamaan esimerkiksi iän tai sairauksien vuoksi. Luovuttajille voi myös tulla pitkiä taukoja elämäntilanteista johtuen.
Kuka vain voi auttaa kirimään uusien luovuttajien tavoitetta kiinni:
- Jos luovutat jo verta, pyydä seuraavalla kerralla aiemmin verta luovuttamaton perheenjäsen, ystävä, naapuri tai työkaveri mukaan. Ensimmäinen luovutuskerta todennäköisesti jännittää, ja on helpompi rohkaistua konkarin seurassa!
- Jos et ole aiemmin luovuttanut verta, tee nopea nettitesti ja selvitä, sovitko luovuttajaksi: sovinkoluovuttajaksi.fi
- Vaikka et voisi itse luovuttaa verta, kuka vain voi jakaa tietoa aiheesta ja kannustaa muita luovuttamaan!
Suurin osa verenluovutusikäisistä suomalaisista voisi kokeilla verenluovutusta. Ensimmäisen kerran verta voi luovuttaa 18–59-vuotiaana. Esimerkiksi verenpaine- tai kolesterolilääkkeet eivät estä verenluovutusta, mutta verenluovuttajalla ei saa olla vakavia sairauksia.
”Nyt vain noin kolme prosenttia suomalaisista luovutusikäisistä luovuttaa verta. Valmiuden ja varautumisen kannalta olisi erittäin tärkeää, että määrä kasvaisi. Verenluovutus kerrankin vuodessa on iso apu ja auttaa laajentamaan sitä joukkoa, jonka avulla pidämme yllä verihuoltoa”, Castrén muistuttaa.
Verenluovutuksia järjestetään jatkuvasti eri puolilla Suomea. Lähimmän luovutuspisteen, liikkuvan tilaisuuden tai Verenluovutusbussin aikataulut voi etsiä Veripalvelun verkkosivuilta: www.veripalvelu.fi/ajanvaraus.