Veripalvelun toimintaa ohjaavat periaatteet

Veripalvelun toimintaa ohjaavat sekä Punaisen Ristin eettiset periaatteet että omat, vuosien saatossa hioutuneet toimintaperiaatteemme.

Laatuperiaatteet

Veripalvelun toiminta on tarkasti säädeltyä ja koko laitoksen olemassaolo edellyttää, että määräyksiä noudatetaan. Lait ja asetukset, asiakkaan tarpeet ja vaatimukset sekä Veripalvelun strategia määrittelevät toiminnan laatutavoitteet.

Laatupolitiikka ohjaa Veripalvelun johtamista ja toimintaa. Laatu on integroitunut vahvasti johtamiseen ja laatu on mukana koko yrityksen johtamisen kentässä. Henkilöstön laadunhallintaosaaminen sekä prosessien tekeminen toimiviksi, tehokkaiksi ja turvallisiksi luovat perustan koko organisaation toiminnan jatkuvalle parantamiselle. Kaikki organisaation tasot (johto, esihenkilöt ja henkilöstö) hyödyntävät laatuajattelua, joka on jalkautettu osaksi kaikkien toimintojen arkea.

Laadun- ja riskienhallinnan prosessit määrittelevät keinot, joilla varmistetaan potilaiden turvallisuus, luovuttajien ja valmisteiden turvallisuus ja saatavuus sekä prosessien sujuvuus ja tarkoituksenmukaisuus.

Taloutta ja hallinnointia koskevat periaatteet

Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Veripalvelun toimintaa ei tueta julkisista varoista, Punaisen Ristin muun toiminnan tuotoista eikä muista ulkopuolisista lähteistä, lukuun ottamatta tutkimushankkeisiin saatuja yhteistyösopimuksia, apurahoja ja avustuksia.

Veripalvelun mahdollista taloudellista ylijäämää eli tilikauden voittoa ei jaeta, vaan se käytetään Veripalvelun toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen sekä kehittämiseen.

Suomen Punaisella Ristillä on Veripalvelun tutkimusrahasto, jonka kautta tuetaan Veripalvelun tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Veripalvelun tulos on osa Suomen Punaisen Ristin tulosta. Veripalvelussa noudatetaan järjestön valtuuston hyväksymää Suomen Punaisen Ristin taloussääntöä ja sitä täydentävää Veripalvelun talous- ja hankintasääntöä.

Veripalvelun päätöksenteossa noudatetaan hyvää hallintotapaa, jossa päätöksentekovastuut ovat selkeitä ja päätökset dokumentoidaan huolellisesti. Lähtökohtana on, että päätökset ovat huolellisesti harkittuja, päätöksentekijän toimivallan mukaisia, Veripalvelun etujen mukaisia, kokonaistaloudellisesti edullisia ja että päätöksen teossa on noudatettu lakia, sisäisiä sääntöjä ja menettelytapoja.

Henkilöstöä koskevat periaatteet

Veripalvelussa noudatetaan tasapuolista henkilöstöpolitiikkaa yhteisiä pelisääntöjä noudattaen. Veripalvelun tavoitteena on olla työyhteisö, jossa vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja, jossa henkilöstöllä on halu ja mahdollisuus onnistua yksilönä ja työyhteisönä. Henkilöstöjohtamisen periaatteet on määritelty henkilöstöhallinnon ohjeessa.

Työyhteisöä kehitetään Veripalvelussa systemaattisesti ja henkilöstöä kuunnellaan sekä osallistetaan aktiivisesti kehittämisessä. Työyhteisön tilaa ja kehittymistä mitataan jatkuvasti henkilöstötutkimuksen avulla. Esimiestyötä kehitetään suunnitelmallisesti valmennusten ja koulutusten avulla sekä esimiesten yhteistoiminnan avulla.

Tutkimustoimintaa koskevat periaatteet

Veripalvelu noudattaa tutkimustoiminnassaan opetus‐ ja kulttuuriministeriön asettaman (asetus 1347/1991) Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia tutkimuseettisiä ohjeita ja ohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tutkija on viime kädessä itse vastuussa tutkimuksensa toteuttamisen eettisyydestä, mutta koko Veripalvelun tulee jakaa tätä vastuuta ja tukea eettisesti kestävien käytäntöjen vakiintumista.

Kaikkien Veripalvelussa toteutettavien tutkimusprojektien tulee noudattaa niitä koskevaa lainsäädäntöä ja niillä tulee olla asianomaiset luvat. Lisäksi, mikäli tutkimuksessa käytetään Veripalvelun näyte- tai valmistemateriaalia, tulee tutkimuksella olla hyväksytty Veripalvelun toimituslupa.

Punaisen Ristin periaatteet

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen toimintaa ohjaa seitsemän perusperiaatetta: inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys. Nämä periaatteet ohjaavat myös Suomen Punaisen Ristin työtä.

Lue lisää

SPR:n eettiset toimintaohjeet työntekijöille

Suomen Punaisen Ristin tarkoitus on kaikissa oloissa suojella elämää ja terveyttä sekä puolustaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, edistää kansojen välistä yhteistyötä ja rauhaa, pelastaa ihmishenkiä kotimaassa ja ulkomailla, auttaa kaikkein heikommassa asemassa olevia inhimillisten kärsimysten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi, tukea ja avustaa maan viranomaisia niin rauhan kuin sodan ja aseellisten selkkausten aikana ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi, edistää kansalaisten keskuudessa yhteisvastuuta ja auttamismieltä, lisätä ymmärrystä Punaisen Ristin työtä ja yleisinhimillisiä pyrkimyksiä kohtaan sekä vahvistaa järjestön valmiutta ja toimintaedellytyksiä. Sitoudumme Punaisen Ristin periaatteiden mukaiseen toimintakulttuuriin.

Lue lisää

Väärinkäytösepäilyistä ilmoittaminen

Suomen Punainen Risti noudattaa kaikessa toiminnassaan korkeimpia eettisiä periaatteita sekä lakeja, ohjeita ja säännöksiä. Siksi kannustamme niin vapaaehtoisia, jäseniä tai muita yhteistyökumppaneita ja henkilöstöämme ilmoittamaan aina kaikista väärinkäytöksiin tai epäeettiseen toimintaan liittyvistä epäilyksistään.

Tee ilmoitus rikkomukseen kohdistuvasta epäilystä, kun epäilysi koskee mahdollista väärinkäytöstä tai epäeettistä toimintaa Punaisessa Ristissä. Tällaisia voivat olla muun muassa toimihenkilön epäeettinen, petollinen, arveluttava, epärehellinen, laiton tai huolimaton toiminta tai käytös.

Kaikki ilmoitukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Ilmoituksen tekijän henkilöllisyys pidetään luottamuksellisena koko prosessin ajan.

​Löydät lisätietoja ja linkin lomakkeelle, jolla voit tehdä ilmoituksen väärinkäytösepäilystä tältä sivulta.