Punavalkoinen bussikaunotar matkaa luovuttajien luo

Itsenäisyyspäivän aattoaamu valkenee Helsingin Kivihaassa kylmänä. Pakkasta on toistakymmentä astetta ja maa valkeana. Kivihaan lämpimästä autotallista sukeltaa hämärään aamupäivään kiiltäväkylkinen, punavalkoinen Verenluovutusbussi, jonka tummennetuissa ikkunoissa komeilevat valkoiset ja punaiset pisarat.

Verenluovutusbussissa on lämmintä ja valoisaa, sisälämpömittari näyttää 20 astetta. Edessä kuljettaja Timo Mårtensson kääntelee rattia tottuneesti luotsaten bussia kohti Vuosaaren kauppakeskus Columbusta, jossa auton on määrä olla pysäkissä ja vastaanottamassa verenluovuttajia kello 11–17.

– Olemme tänään ensimmäistä kertaa Vuosaaressa. Eilen olimme Aalto-yliopistolla, ja yritysten yksityistilaisuuksiakin on ollut jo useampia, Mårtensson kertoo rauhalliseen tyyliinsä.
– Verenluovutusbussi liikkuu 3–4 päivänä viikossa, ja vuonna 2024 tavoitteena on olla tien päällä vuoden jokaisen arkipäivänä.

Perillä S-marketin edessä odottaa pieni yllätys: bussin pysäköintipaikan edessä on pakettiautoja. Tottuneesti Mårtensson hyppää ulos autosta ja käy pyytämässä tilaa. Pian pakettiautot siirtyvätkin, ja kuljettaja ohjaa Verenluovutusbussin paikoilleen Columbuksen sisäänkäynnin sivustalle.

Edistyksellinen menopeli

Moottorin sammuttua sisällä bussissa syntyy vipinää. Sairaanhoitajat Iina Juhola, Elina Nukarinen, Iida Tala ja Merja Töllikkö laittavat tavaroita paikoilleen sekä valmistelevat laitteet luovutuksia varten.

– Irtotavarat on pidettävä laatikoissa ajomatkan aikana ja siksi bussi tulee aina hyvissä ajoin verenluovutuspaikalle valmistelemaan luovutuksia, Iina Juhola selittää.

Verenluovutusbussin kompakteissa sisätiloissa on kaksi haastattelupistettä, joissa on mahdollista keskustella lasiovien takana yksityisesti hoitajan kanssa. Punaisia luovutuspetejä on neljä.

– Meillä on täällä myös tuttuun tapaan tarjolla kahvia ja välipalaa luovuttajille. Niiden nauttimista varten on varattu pöytäpaikka, jossa voi hetken levähtää, Juhola esittelee.

Mårtensson puolestaan kertoo Verenluovutusbussin tärkeimmät strategiset mitat ja muut yksityiskohdat:

– Bussi on 15 metriä pitkä ja painaa 18 000 kiloa. Auto on rakennettu 65-paikkaisesta matkustajabussista verenluovutuskäyttöön. Bussi viettää yöt Kivihaan tallissa. Siellä täytetään 130-litrainen vesisäiliö ja ladataan yön aikana sähköakut, joiden virta riittää koko päiväksi sähkölaitteille.

– Töpseliä ei tarvitse laittaa koskaan seinään, sillä jos akkujen lataus laskee alle 20 prosenttiin, aggregaatti käynnistyy. Bussin katolla on lisäksi kuusi aurinkopaneelia, joilla ladataan kesällä akkuja.
Kaksi ilmalämpöpumppua huolehtivat siitä, että sisälämpötila pysyy aina sopivana. Varsinainen ”konehuone” löytyy tuolta bussin alaosasta, jonne pääsee kurkistamaan ulkokautta kyljen luukusta.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Pilotointia vuoden 2024 ajan

14. marraskuuta 2023 oli kuljettaja Timo Mårtenssonille ja sairaanhoitajille jännittävä päivä. Silloin Verenluovutusbussi otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön.

– Ensimmäinen kohde oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL Mannerheimintiellä. Olihan se jännittävää ja uutta, Mårtensson sanoo ja kertoo, että sekä hän että Veripalvelun toinen kuljettaja, Pekka Saurén, ovat kumpikin olleet Veripalvelun palveluksessa pitkään: Timo 40 vuotta ja Pekka 35. Heidän lisäkseen liikkuvalla Veripalvelulla on apunaan kolme varakuljettajaa Tyllilän Linja Oy:ltä.

Liikkuvan Veripalvelun käytössä on kaikkiaan kolme bussia, joista vain tässä yhdessä voi luovuttaa verta. Kaksi muuta on suunniteltu kuljettamaan henkilökuntaa ja varusteita erilaisiin luovutuspaikkoihin.

Uusi Verenluovutusbussi vahvistaa Veripalvelun toimintavarmuutta, mutta ennen kaikkea se tuo joustavuutta siihen, että päästään lähemmäs luovuttajia. Verenluovutusbussi kiertää pääkaupunkiseudulla eri paikoissa noin 50 kilometrin säteellä Helsingistä käyden sekä yleisluovutuspaikoissa että esimerkiksi yritysten ja oppilaitosten yksityistilaisuuksissa.

Vuoden 2024 aikana on tarkoitus kerätä kokemuksia toiminnasta ja etsiä Verenluovutusbussille sopivaa toimintamallia. Luovutuspaikkoja saa myös mieluusti ehdottaa Veripalvelulle.

Varaa aika netissä

– Olemme tähän asti saaneet Verenluovutusbussista oikein hyviä kokemuksia, Iina Juhola kertoo iloisena. – Täällä ei yleensä tarvitse odotella, vaan pääsee heti luovuttamaan.

Juhola täsmentää, että tilan vähyyden vuoksi saattajat, avustajat ja lapset eivät voi kuitenkaan tulla mukaan. Bussin tilat eivät myöskään ole esteettömät.

Merja Töllikkö nyökkää ja jatkaa: – Jokaiselle Verenluovutusbussin toimintapäivälle on ennakkoon varattavissa 30 luovutusaikaa. Positiivinen yllätys on ollut se, että ihmiset tulevat niin täsmällisesti varaamanaan aikana luovuttamaan. Se on tärkeää, sillä meillä ei ole täällä bussissa odotustiloja.

– Aika moni on myös tiennyt etukäteen, että ensiluovutus ei onnistu bussissa. Ensiluovuttaja pääsee kyllä tutustumaan prosessiin ja antamaan veriryhmämääritystä varten verinäytteen, ja voi samalla varata varsinaisen luovutusajan, Juhola kertoo.

Isältä pojalle

Jari Tarkiainen tulee luovutuspedille iloisin mielin ja kertoo, että varasi ajan heti, kun sai tiedon uudesta Verenluovutusbussista sähköpostitse.

– Tänne oli helppo tulla. Tämä bussi on kyllä todella hyvä idea, Tarkiainen kiittelee ja kertoo käyneensä aiemmin luovuttamassa verta Itäkeskuksen Eastonissa liikkuvan Veripalvelun tilaisuuksissa. Luovutuskertoja on takana yli 60, kuulemma 45:n kohdalla hän lakkasi tilastoimasta käyntejään.

– Olisi kiva, jos tässä kodin lähellä olisi joku pysyvä verenluovutuspaikka. Minulla on korkea hemoglobiini ja verenpaine, ja aina luovutuksen jälkeen olo on erittäin miellyttävä. Vai johtuukohan hyvä olo siitä, että tästä tulee niin tosi hyvä mieli?

Tarkiainen kertoo luovuttaneensa verta ensimmäisen kerran armeijassa ja siitä lähtien aina, kun kutsu tulee.

– Tämä tapa on peruja isältäni, joka oli erittäin ahkera luovuttaja. Minulla on 20- ja 21-vuotiaat pojat, täytyy yrittää tartuttaa heihinkin tämä innostus. Verenluovutus on kokemuksena erittäin miellyttävä. Enää minua ei satu edes se, että otetaan sormenpäästä veritippa hemoglobiinin mittausta varten. Koen tämän varsin helpoksi.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

”Tässä ei tarvitse jossitella”

Seuraavaksi ikkunapaikalle istahtaa Jani Numminen, joka kertoo asuvansa lähettyvillä noin kilometrin päässä. Numminen aloitti verenluovutukset säännöllisemmin 90-luvun lopussa, kun työpaikalla järjestettiin työpaikkaluovutuksia.

– Korona-ajan jälkeen niitä ei ole enää ollut, mutta olen käynyt itsenäisesti luovuttamassa.
Käyn aina silloin, kun kutsu käy, ja käynti sopii aikatauluihini. Yleensä pari kertaa vuodessa.

Numminen kertoo bussin yllättäneen myönteisesti, vaikkakin tunnelma on toki tiiviimpi kuin muualla.

– Itseäni tämä tilojen kompaktius ei haittaa, mutta jos jännittää kovasti niin voi olla kivampi, että tilaa on enemmän ympärillä.

Miksi Numminen itse luovuttaa verta?

– Miksi ei? Koen voivani antaa pienellä teolla muille paljon apua. Sitä paitsi tässä ei tarvitse jossitella eikä pohtia sitä, meneekö apu todella perille.

Numminen kertoo, että yleensä hänen olonsa on luovutuksen jälkeen aina vähän kevyempi kuin ennen sitä.

– Voi jopa sanoa, että rento. Huonoa oloa minulla ei ole ollut koskaan. Niille, jotka eivät ole koskaan luovuttaneet, lähetän terveisiä, että jos vaan sovellut, kannattaa tulla edes kerran kokeilemaan. Suosittelen!

Pilkettä silmäkulmassaan Numminen heittää ideana, että presidenttiehdokkaatkin voisivat käydä luovuttamassa, jos terveys vaan sallii.

– Se olisi kivaa vaihtelua ehdokastenteille!

Lounasbreikin hyvä työ

Sonja Huff juo luovutuksen jälkeen smoothieta ja katselee ulos ikkunasta. Hän kertoo luovuttaneensa verta ensimmäisen kerran kaverinsa kanssa teini-ikäisenä Lappeenrannan kauppakeskuksessa.

– Kokemus oli tosi positiivinen. Nykyään käyn luovuttamassa säännöllisen epäsäännöllisesti eli
välillä muistan ja välillä unohdan.

Vaikka Itäkeskuskin on lähellä, Columbukseen Huff sanoo ehtivänsä kävellen lounasbreikillä.

– Tulen kyllä tänne mieluusti jatkossa myös uudelleen. Tämä on tosi pähee bussi. Isompi ja hienompi kuin mitä odotin. Täällä on uuden tuoksu. Olen vaikuttunut. Todella positiivinen kokemus tämä on ollut.

Sonja Huff lähettää terveisiä kaikille Suomessa asuville:

– Aina hetkellisesti vähän jännittää juuri se luovutushetki, mutta sen jälkeen olo on kuin ei mitään. Hyvä mieli tästä jää. Tämä on helppo tapa tehdä hyvää, ja kaupan päälle saa vielä hyvät tarjoilut. Käykää ihmeessä itse kokeilemassa. Ottakaa puoli tuntia aikaa itselle ja muille, Sonja sanoo iloisesti, kietaisee liinan kaulaansa ja hyppää bussin etuovesta ulos pakkaseen.

Auttamista joulun hengessä

Virossa syntynyt Evelin Sepp astuu bussiin päässään punainen tonttulakki. Iloinen Evelin kertoo opiskelevansa laitoshoitajaksi ja olevansa tulossa suoraan koulunsa pikkujouluista. Hän ei ole luovuttanut Suomessa koskaan verta, mutta Virossa useasti.

– Luovutan verta, koska tämä on perheemme traditsioni – perinne. Tärkeää on myös se, että itsellä on hyvä fiilis ja voin auttaa toisia ihmisiä, hän painottaa, ja katselee bussissa ympärilleen. – Täällä on kiva, hyvä fiilis. Kaikki on super.

Koska Sepp ei ole luovuttanut verta Suomessa aiemmin, häneltä otetaan suonesta veriryhmämääritystä varten verikoe, joka lähtee tutkittavaksi Vantaan Vehkalaan Veripalvelun laboratorioon. Tiedon veriryhmästään luovuttaja saa mobiilisovellukseen tai puhelimitse.

– Nyt on joulun aika, ja toivon, että ihmiset ovat viisaita, rauhallisia ja tyytyväisiä sekä huomioivat muita. Aina kun on mahdollista, kannattaa luovuttaa verta, koska se auttaa toisia ihmisiä. Se on elintärkeää. Esimerkiksi kolariin joutunut voi tarvita verta. Olen tosi kiitollinen tästä palvelusta.

Varsinainen verenluovutusaikakin on jo varattu kalenteriin: tammikuun 10. Evelin Sepp luovuttaa
verta ensimmäistä kertaa Suomessa. Vuosi 2024 alkaa siis mukavissa ja perinteisissä merkeissä.