Tietoa verensiirron saajalle

Kuka tarvitsee verensiirron?

Verensiirrolla tarkoitetaan hoitoa, jossa potilaalle annetaan punasolu- tai verihiutale- eli trombosyyttivalmiste tai jääplasmaa.

Verivalmisteita käytetään muun muassa leikkausten yhteydessä ja syöpäpotilaille. Eniten siirretään punasoluvalmisteita, joista yli puolet annetaan kirurgista hoitoa saaville potilaille. Omat verensiirtoja saavat erityisryhmänsä muodostavat synnyttäjät, vastasyntyneet ja pikkukeskoset.

Punasolujen tärkein tehtävä on kuljettaa happea kudoksiin. Punasoluvalmisteita siirretään tyypillisesti potilaille, joilla on

• vaikea anemia
• akuutti verenvuoto
• syöpä tai muu pahanlaatuinen veritauti

Trombosyytit eli verihiutaleet osallistuvat veren hyytymiseen ja niitä siirretään tyypillisesti potilaille, joilla on

• trombosytopenia eli trombosyyttien normaalia vähäisempi määrää veressä
• trombosyyttien toimintahäiriö
• massiivinen verenvuoto

Suomessa käytettävä jääplasma on lääkevalmiste, joka sisältää veren hyytymisen kannalta tärkeitä hyytymistekijöitä. Sitä siirretään tyypillisesti potilaille esimerkiksi massiivisen verenvuodon yhteydessä.

Verensiirron vaiheet

Ennen verensiirtoa lääkäri toteaa tarpeen verensiirrolle. Lääkärin kanssa voi keskustella verensiirron hyödyistä ja mahdollisista haitoista.

Verinäytteet

Ennen verensiirtoa potilaasta otetaan kaksi verinäytettä. Ensimmäinen näytteistä on veriryhmämääritys ja toinen niin kutsuttu sopivuusnäyte, jolla veriryhmä vielä varmistetaan. Sopivuusnäyte on voimassa vain viisi päivää kerrallaan ja se voidaan ottaa useita kertoja, jos hoito kestää pidempään.

Verinäytteistä tutkitaan aina

• ABO-veriryhmä eli onko potilaan veriryhmä A, B, O tai AB, sekä
• Rh D -tekijä eli onko potilaan veri Rh D -positiivista vai negatiivista.

Veriryhmät ovat veren punasolujen ominaisuuksiin ja plasman vasta-aineisiin perustuvia verityyppien ryhmittelyjä. ABO-järjestelmä on tärkein ja tunnetuin tapa määritellä henkilön veriryhmä, mutta sen lisäksi on olemassa muitakin veriryhmätekijöitä.

Veriryhmämäärityksen lisäksi näytteistä tehdään punasoluvasta-aineiden seulonta. Jos seulonta on positiivinen, tehdään jatkotutkimuksena punasoluvasta-aineiden tunnistus eli selvitetään, mikä tai mitä vasta-aineita potilaalla on.

Punasoluvasta-aineita voi kehittyä esimerkiksi raskauden, aiemman verensiirron tai kantasolusiirron seurauksena ja niitä esiintyy muutamalla prosentilla potilaista. Ne vaikuttavat siihen, mikä punasoluvalmiste potilaalle valitaan siirrettäväksi.

Verensiirtoon valmistautuminen

Verensiirtoon tarvitaan suonikanyyliä, jonka hoitaja tai lääkäri asettaa tavallisimmin kädenselän tai käsivarren alueen laskimosuoneen. Samaa kanyyliä voidaan käyttää myös nestehoitoon ja lääkkeiden antoon, mutta ei yleensä verensiirron aikana.

Verensiirtoa valmistellessaan hoitaja varmistaa valmisteen sopivuuden potilaalle sekä tarkistaa verivalmisteen silmämääräisesti.

Ennen verensiirron aloitusta hoitaja tarkistaa potilaan henkilöllisyyden. Henkilöllisyyden tarkistamisella tarkoitetaan sitä, että ensisijaisesti potilas kertoo itse nimensä ja henkilötunnuksensa. Jos potilas ei esimerkiksi nukutuksen takia pysty puhumaan, tarkistetaan henkilöllisyys sairaalan ohjeiden mukaan, tavallisesti potilasrannekkeesta.

Henkilöllisyyden tarkistaminen on tärkeää, koska sillä varmistetaan, että potilaalle siirretään juuri hänelle tarkoitettu verivalmiste. Siksi henkilötiedot kysytään, vaikka hoitaja tuntisi potilaan entuudestaan.

Juuri ennen verensiirron aloitusta hoitaja tarkistaa vielä verenpaineen, sykkeen, lämmön ja tarvittaessa happisaturaation ja hengitystiheyden.

Verensiirron kesto vaihtelee

Verivalmiste laitetaan roikkumaan ns. tippatelineeseen ja veri valuu sieltä letkun ja kanyylin kautta verisuoneen. Jotta verensiirto sujuu ongelmitta, on sen aikana hyvä olla levossa ja välttää tiputuskäden käyttämistä.

Veri on biologista materiaalia. Vaikka verivalmisteet ovat tarkoin tutkittuja, voi verensiirto aiheuttaa joskus harvoin yllättävän reaktion. Verensiirto aloitetaan siksi hitaasti ja potilaan vointia tarkkaillaan huolellisesti.

Verensiirron kesto riippuu annettavasta valmisteesta ja potilaan tilanteesta.

• Punasolutiputus kestää yleensä 2–3 tuntia.
• Verihiutaleiden eli trombosyyttien siirto kestää yleensä 30–60 minuuttia.

Verenvuototilanteessa verta voidaan antaa myös paljon nopeammin.

Potilaan vointia seurataan koko verensiirron ajan ja sen jälkeen mahdollisten haittavaikutusten havaitsemiseksi. Onkin tärkeää, että potilas kertoo mahdollisista voinnin muutoksista hoitajalle. Haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja menevät nopeasti ohi.

Verensiirron jälkeen

Verensiirron päätyttyä hoitaja mittaa uudelleen verenpaineen, sykkeen, lämmön ja mahdollisesti happisaturaation ja hengitystiheyden. Tieto verensiirrosta ja mittaustulokset kirjataan potilastietoihin.

Yksi punasoluvalmiste nostaa aikuisella veren hemoglobiinipitoisuutta keskimäärin 10 g/l, mutta eri syiden takia tämä voi vaihdella.

Yhden trombosyyttivalmisteen siirron jälkeen trombosyyttiarvo on korkeimmillaan tunnin kuluttua. Siirretyt trombosyytit häviävät kuitenkin melko nopeasti verestä, minkä takia ne annetaankin usein esimerkiksi juuri ennen toimenpidettä.

Verensiirto ei yleensä aiheuta erityisiä tuntemuksia. Sen jälkeen vointi voi tuntua paremmalta, jos esimerkiksi alhainen hemoglobiini on aiheuttanut oireita kuten hengästymistä tai väsymystä. Oireiden helpottuminen onkin yksi merkittävä verensiirron tavoite.