Muutoksia elinsiirtotutkimusten HLA-tutkimusmenetelmissä ja tutkimuspaketeissa
Veripalvelu uudistaa HLA-tyypitysmenetelmiä korvaamalla matalan erottelukyvyn tutkimuksissa käytetyn SSO-menetelmän korkean erottelukyvyn NGS-sekvensointimenetelmällä. Uudistuksella saadaan parannettua HLA-tyypityksen tarkkuutta sekä lisättyä tutkittavien lokusten määrää.
Muutos edellyttää sairaaloilta muutoksia tietojärjestelmään ja OVT-tiedonsiirtoon. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2024.
Muutoksella on vaikutusta HLA-tutkimuspakettien sisältöön, tulosten muotoon ja hintaan. Muutos koskee myös kantasolusiirtotutkimuksia. Niihin liittyvät muutokset on esitelty erillisessä tiedotteessa.
Muutos koskee punaisella merkittyjä elinsiirtotutkimusten tutkimuspaketteja:
Tulostason muutos
Aiemmin käytetty SSO-menetelmä on antanut tuloksen matalan erottelukyvyn tasolla (antigeenitaso/pääryhmätaso), esimerkiksi A*02. Uudella NGS-menetelmällä tulos tullaan vastaamaan korkean erottelukyvyn tasolla G-ryhmää käyttäen, esimerkiksi A*02:01:01G. Samaan G-ryhmään kuuluvat alleelit ovat antigeeniä sitovan alueen osalta keskenään samanlaisia (identtinen nukleotidisekvenssi). Esimerkiksi A*02:01:01G-ryhmään kuuluvat mm. alleelit A*02:01:01, A*02:01:11 ja A*02:09:01. Tuloksen tarkkuus vaihtuu siis korkean erottelukyvyn tasoon huomioiden, että G-ryhmässä on useimmiten useita alleeleita, joilla kuitenkin on identtinen antigeeniä sitova alue.
Tietojärjestelmään ja tiedonsiirtoon tarvittavat muutokset
Pyydämme tekemään seuraavat muutokset tietojärjestelmäänne:
- Uusien G-ryhmätutkimusten perustaminen (tutkimukset SPRV 006259, SPRV 006260, SPRV 006261, SPRV 006262, SPRV 006263, SPRV 006264 yllä olevan taulukon mukaisesti). Yksittäiset uudet tutkimukset voi perustaa etukäteen. Vanhat SSO-tutkimukset voi jättää käyttöön ja niitä voi tilata tarvittaessa yksittäisinä tutkimuksina.
- Tutkimus SPRV 005319 B -HLA-Bw, epitoopit poistuu käytöstä ja sen saa inaktivoida.
Tutkimuspaketteihin sisältyvät tutkimukset tulee linkittää tutkimuspaketteihin yllä olevan taulukon mukaisesti:
- Uusien G-ryhmätutkimusten lisääminen tutkimuspaketteihin ja korvattavien tutkimusten tutkimuspakettiin linkityksen poistaminen.
Sähköisen asioinnin (OVT) piirissä olevien tutkimusten osalta pyydämme huomioimaan lisäksi seuraavaa:
- Muutos edellyttää tutkimusten siirtokoodien sopimista ja OVT-parametrointia. Veripalvelun järjestelmäasiantuntijat ovat yhteydessä organisaationne IT-yhteyshenkilöihin koodien sopimiseksi ja tarkemman ohjeistuksen antamiseksi.
- OVT-liikenteessä tutkimuspakettien tilaaminen säilyy ennallaan tutkimuspakettien koodien säilyessä muuttumattomina. Kun uudet tutkimukset ovat perustettuna asiakkaan järjestelmään, tulokset siirtyvät tutkimuksille oikeassa tulosmuodossa pyyntöä vastaan.