Lomakausi ei vähennä verenluovuttajien tarvetta
Verivalmisteiden käyttö sairaaloissa ei mainittavasti hiljene kesäkuukausina. Jo yhden kesäviikonlopun aikana Veripalvelusta toimitetaan punasoluvalmisteita sairaaloihin keskimäärin 500 kappaletta. Vapaaehtoisia verenluovuttajia tarvitaan kesäkaudellakin noin 700 joka päivä.
Verivalmisteilla hoidetaan muun muassa keskosvauvoja, syöpäpotilaita, onnettomuuksien uhreja ja synnyttäjiä. Verivalmisteiden tarve pysyy suhteellisen tasaisena ympäri vuoden.
Veripalvelun tavoitteena on ylläpitää viiden päivän punasoluvarastoa jokaisesta veriryhmästä. Tämä turvaa verihuollon myös katastrofi- ja suuronnettomuustilanteissa. Jotta verivarastot säilyvät turvallisella tasolla ja kaikille potilaille Suomen sairaaloissa riittää verta, verenluovuttajia tarvitaan joka arkipäivä 700.
-Veripalvelussa työskennellään ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä, jotta voimme osaltamme auttaa potilaita. Tämä ei kuitenkaan toteutuisi ilman vapaaehtoisten verenluovuttajien apua, verenluovutuksen johtaja Johanna Castrén muistuttaa.
Testaa uusi luovutuspaikka kesällä!
Kesällä sopiva verenluovutuspaikka voi löytyä vaikka mökkipaikkakunnalta tai lomareissun varrelta. Kesäkuukaudet voivat mahdollistaa luovutuksen myös aivan uudessa luovutuspisteessä. Sopivan paikan voi hakea Veripalvelun verkkosivuilta.
Pääkaupunkiseudun kolme kiinteää luovutuspistettä löytyvät Helsingin Sanomatalosta, Espoon Iso Omenasta sekä Vantaan Jumbo-Flamingosta. Pääkaupunkiseudulla kiertää myös Verenluovutusbussi .
Muualla maassa palvelevat Veripalvelun kiinteät toimipisteet Oulussa, Seinäjoella, Tampereella, Kuopiossa, Lahdessa, Turussa sekä Jyväskylässä. Lisäksi joka päivä järjestetään verenluovutustilaisuuksia eri puolilla maata Rovaniemeltä Hankoon.
Veripalvelun päätoimipisteessä Vantaalla käsitellään kaikki se veri, mitä suomalaiset ympäri maata luovuttavat päivittäin. Veri prosessoidaan ja kuljetetaan edelleen sairaaloihin.
Myös ilman ajanvarausta voi tulla luovuttamaan
Verenluovutukseen voi tulla joko ajanvarauksella tai poikkeamalla käymään. Jos tilaa on, otamme luovuttajat erittäin mielellämme vastaan myös ilman ajanvarausta. Päivän varaustilanteen voi tarkistaa Veripalvelun verkkosivujen ajanvarausjärjestelmästä.