”Ilman verenluovuttajia en olisi enää tässä”

– Vuonna 2006 olin 23-vuotias nuori, joka ehkä nuorille tyypillisesti ajatteli, että on vähintäänkin kuolematon. Eräs aurinkoinen kevätilta kuitenkin muutti tuon ajattelutavan hyvin äkisti.

– Olimme ystävien kanssa sunnuntaisella kevätretkellä luonnossa, ilma oli ihana ja seura mitä parhain. Lähdimme ajamaan kotiin päin moottoripyörällä, istuin kyydissä. Muistan, kuinka tuuli kävi kasvoihin ja ajattelin, että kuinka täydellinen fiilis.

– Seuraavat muistikuvani ovat Töölön teho-osastolta. Moottoripyörän kuski oli ajaessaan häikäistynyt matalalta paistavasta auringosta ja kolaroimme rekan kanssa noin 70 – 80 kilometrin tuntivauhdissa. Jäin törmäyksessä moottoripyörän ja rekan väliin. Kuski liukui tilanteessa pois niin, että hän onneksi selvisi ilman vakavia vammoja.

Ann-Marielle törmäys aiheutti runsaasti murtumia vasemmalle puolelle kehoa: reisiluu, lonkka, lapaluu sekä kylkiluut murtuivat. Lisäksi hän sai päävamman, josta seurasi aivoverenvuoto. Akuuteimmaksi vammaksi kuitenkin muodostui rintakehän murtuma, joka vaurioitti keuhkoja.

– Keuhkovaltimoni repesi rintakehän vamman seurauksena, ja tämä aiheutti massiivisen sisäisen verenvuodon. Arvion mukaan menetin verta yhteensä noin 16 litraa, joka on yli kolminkertaisesti aikuisen ihmisen verimäärä. Lääkärini sanoi minulle myöhemmin, että pelastumiseni oli vain joistakin minuuteista kiinni, Ann-Marie kertoo.

Nopea hoito pelasti

Ann-Marielle lennätettiin onnettomuuspaikalta MediHelillä hoitoon Töölön sairaalaan. Sairaalassa hänelle tehtiin hätätorakotomia eli hätärintakehän avaus, joka oli välttämätön verenvuodon hallitsemiseksi.

Massiivivuodon hoitoon Ann-Marielle annettiin yhteensä 25 punasoluvalmistetta, 24 trombosyytti- eli verihiutalevalmistetta ja 16 yksikköä jääplasmaa. Tämän lisäksi häntä hoidettiin nesteyttämällä. Kaikkiaan hoitoon annettu verivalmiste- ja nestemäärä olivat valtavat 31 litraa.

– Olin todella onnekas, sillä isoista vammoista huolimatta selvisin ensiluokkaisen hoidon ansiosta. Minua hoitavat lääkärit ja hoitajat ovat alansa huippuja. Lisäksi onni oli, että matka sairaalaan oli lyhyt ja hoito pystyttiin aloittamaan nopeasti.

Ann-Marien keuhkovamma osoittautui niin vakavaksi, että osa keuhkosta jouduttiin poistamaan. Häntä hoidettiin teho-osastolla noin kolme viikkoa, josta osan ajasta nukutettuna keuhkovamman ja aivoverenvuodon vuoksi.

– Toivuin kuitenkin yllättävän nopeasti ja pääsin osastohoitoon. Myös reisivamma leikattiin, mutta esimerkiksi kylkiluiden murtuvat paranivat hiljalleen itsestään. Yhteensä olin sairaalahoidossa noin kuukauden, Ann-Marie muistelee.

– Minulla oli onnea matkassa, mutta myös aivan valtava halu parantua. Pelästyin tapahtunutta järjettömän paljon. Onnettomuudessa olisi voinut käydä todella paljon pahemmin, kuin mikä tilanne on nyt. Olin tapahtuman aikaan nuori, jolla oli vaikutusta paranemisen nopeuteen.

Sisukas paranemisprosessi

Suhteellisen pian onnettomuuden jälkeen Ann-Marie Niemelä alkoi elää lähes normaalia elämää.

– Aluksi olin osastolla ja jonkin aikaa kotona lonkkamurtuman takia pyörätuolissa, mutta aika pian lähdin, vaikkakin kivusta itkien, liikkeelle. Sairaalassa sain jopa pyydettyäni lupalapun, jolla pääsin kotiin hieman normaalia aikaisemmin – sillä ehdolla, että pääsisin itsenäisesti suihkuun. Ja kyllä mä sinne lopulta pääsin, vaikka ei ollut helppoa!

– Keuhkovammani haittaa jonkin verran hapenottoa, ja sillä on edelleen vaikutusta arkeeni. Pystyn kuitenkin urheilemaan ja esimerkiksi ratsastus on minulle hyvä laji. Käytännössä minulle ei lopulta jäänyt mitään pysyviä, pahoja vammoja. Tietysti ajoittain voi olla pieniä jomotuksia esimerkiksi operoidussa reidessä, mutta koen päässeeni onnettomuudesta kaikkiaan melko helpolla, jos näin voi tilanteessa sanoa.

Suurkiitos verenluovuttajille

Hyvän hoitohenkilökunnan lisäksi Ann-Marie on erityisen kiitollinen verenluovuttajille.

– Jälkeenpäin olen miettinyt, että vaikka sainkin aivan superhyvää hoitoa, en olisi mitenkään selvinnyt onnettomuudesta hengissä ilman verenluovuttajien apua. Olen heille elämäni suuruisessa velassa!

Ann-Marielle annettujen valmisteiden takana on ollut suuri joukko vapaaehtoisia luovuttajia. Luovutettu veri jaetaan kolmeen osaan, ja potilaalle annetaan juuri sitä veren osaa, mitä hän tarvitsee. Yhteen trombosyyttivalmisteeseen tarvitaan neljän samaa veriryhmää olevan luovuttajan verta, joten pelkästään Ann-Marielle annettujen trombosyyttien luovuttajina on ollut 96 henkilöä. Punasoluvalmisteet mukaan laskien Ann-Marieta on ollut auttamassa yli 120 vapaaehtoista.

– Jos ei olisi verenluovuttajia, en olisi tässä. Olen minua auttaneiden ihmisten myötä saanut elämään niin paljon, oikeastaan kaiken sen, josta olin aina haaveillutkin, Ann-Marie kiittää.

Onnettomuuden jälkeen takaisin elämään – täysillä

Kolarin jälkeen Ann-Marie alkoi suorittaa niitä asioita, joita oli halunnut elämässään toteuttaa.

– Ensimmäisenä ajattelin, että haluan perustaa perheen ja saada lapsia. Toinen asia oli omakotitalo.

Ann-Marien ja hänen miehensä ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 2007, toinen vuonna 2010. Omakotitaloon perhe muutti vuonna 2011.
Ilman onnettomuutta Ann-Marie ei välttämättä olisi tämänhetkisessä työssään sairaalassa leikkaussalihoitajana.

– Olin ajatellut hakevani sairaanhoitajakouluun, jonne sitten pääsinkin. Vetäisin aika rykäisyllä opiskelut ja työt yhtä aikaa pienten lasten kanssa. Koirakin hankittiin, Ann-Marie nauraa.

– Nyttemmin olen rentoutunut suorittamisen suhteen, mutta onnettomuus sai tajuamaan, että en halua odottaa asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Ammatillisestikaan en olisi tässä, jos kolaria ei olisi tapahtunut.

Ann-Marie kuulee itsekin verenluovutukseen liittyviä tarinoita työnsä kautta. Jos potilaat ottavat aiheen puheeksi, hän keskustelee heidän kanssaan mielellään verenluovutuksen tärkeydestä. Hän myös käy itse luovuttamassa verta.

– Kannustan ehdottomasti muitakin luovuttamaan, jos vain mahdollista. Näin voi antaa arvokkaimman mahdollisen lahjan, Ann-Marie toteaa.