Halua ja kapasiteettia maailman parantamiseen
Tuottaja ja muusikko Liisa Akimof parantaa maailmaa lempeän ironian ja ekologisten hankkeiden kautta – verenluovutuksen kaltaisia tekoja unohtamatta.
Sormi alkaa kuin itsestään naputtaa rytmikkäästi pöydänpintaa, ja riemukas tunnelma tarttuu. ”Vain miehet osaa grillata” on ilmiselvä kesähitti! Istumme Helsingin Huopalahden vanhan asemarakennuksen sisällä, ja tuottaja ja muusikko Liisa Akimof osoittelee huvittuneena tietokoneen ruudun musiikkivideolla tanssivia animaatiosammakoita ja keikkalavaa, jossa artistin vieressä heiluu reteä kesämies ilman paitaa makkaraa grillaamassa.
”Akoilla ei ole tietotaitoa, vain miehet osaa arvioida, milloin lihapala on murea”, Tavaramarkkinat-yhtyeestä alun perin tutuksi tulleen Liisan ääni laulaa ironisesti, ja jatkaa: ”Mutta mulla on muuta kapasiteettia”.
Juuri kapasiteetista olemme hetkeä aiemmin saaneet runsaasti todistusaineistoa käyskenneltyämme kuvaajan kanssa Liisan perässä hänen Helsingin kaupungilta vuonna 2013 ostamallaan Huopalahden aseman tontilla. Paikalla on kaksi isoa ja viisi pienempää puurakennusta, yhteensä tuhat neliötä lämmintä tilaa. Talohankkeensa myötä talkkariksikin päätynyt Liisa on loikkinut vauhdilla ympäriinsä, sahannut ja maalannut.
Mutta talohanke on pelkkä sivujuonne. Myöhäiskeski-ikäiseksi punkkariksi ja feministiksi tituleerattu Liisa on päätyöltään Production Housen tuottaja, tuttu esimerkiksi ohjelmista Arto Nyberg, Tahdon asia ja Sarpaneva ja muodon taju. Kaiken hän ehtii, sillä on liikkeellä aamukuudesta iltayhteentoista.
– Teen kaikkea limittäin ja lomittain, enkä kärsi siitä mitenkään. En pidä perinteisiä vapaapäiviä tai lomia, vaan teen niitä asioita, joita pitää tehdä sillä hetkellä. Samalla kun teen jotain fyysistä asiaa alitajunta ratkoo ongelmia huomaamatta.
Mummofarmista kiinteistöryppääksi
Juuri nyt ollaan järkälemäisen ison rakennusprojektin loppusuoralla. Kaksikerroksinen jugendtyylinen asemarakennus vuodelta 1924, uusi rivitalo, työtilarakennus, vahtitupa, kahvila ja sauna ovat saaneet käyttöluvan.
Vielä kuitenkin puuttuu invaramppeja ja pysäköintialueita. Parhaillaan valmistumassa on roskiskatos. Viimeksi mainitun lattiaksi Liisa on rahdannut paikoilleen 11 kiloa painavia betonilaattoja. Jotta tähän asti on päästy, on pitänyt kahlata läpi monen raskaan vaiheen ja vastoinkäymisen.
– Koko tämä rakennushomma lähti siitä, että halusin itselleni ja kavereilleni kivan paikan asua, eräänlaisen mummofarmin. Ostettuani tämän paikan huutokaupasta kaupunki alkoi puuhata alueelle suojeluasemakaavaa, jonka ansiosta mulle lätkäistiin sitten rakennusoikeutta.
Ja niin kävi, että Liisa rakennutti tontille uuden neljän asunnon rivitalon, jonka on määrä kestää pystyssä seuraavat 400 vuotta. Hankkeen on tarkoitus innostaa myös muita rakentamaan niin, että hiilidioksidipäästöt vähenevät.
– Vanhat rakennukset noudattavat luonnostaan kestävän rakentamisen periaatteita. En ollut todellakaan ajatellut rakentaa uutta.
Mieli muuttui, kun korjausrakentamisessa kunnostautuneella arkkitehtitoimisto Livadylla oli näkemys siitä, millainen uusi rakennus tontille voisi sopia. Lisäksi Liisa luki Lars-Erik Mattilan diplomityön Tulevaisuuden kerrostalo, ja ymmärsi, miten uusistakin rakennuksista voi tehdä pitkäikäisiä.
– Taloihin ei kannata tehdä monimutkaisia sandwich-rakenteita, joiden sisään jäävät piiloon esimerkiksi vesivuodot, kun putkia ei ole tehty pintavetoina. Suurin osa 70-luvusta eteenpäin rakennetuista rakennuksista on monimutkaisia ja energiatehokkuuteen pyrkiviä nollaenergiataloja, jotka eivät hengitä lainkaan. Monet taloista eivät ole enää edes korjattavissa, nythän puretaan 80- ja jopa 90-luvun rakennuksia.
Tehkää perässä!
Liisa kuvaa olevansa luonteeltaan paitsi sellainen, ettei problematisoi, myös erittäin touhukas.
– Kaikenlainen tekeminen tuottaa iloa, oppimista ja synnyttää uusia ajatuksia. Mitä enemmän touhuaa, sen enemmän tulee myös kaikenlaista kivaa eteen.
Hiljattain Liisa tapasi 70-luvulta tuttuja luontokerholaisia, joista osa tuntee Liisan jo varhaislapsuudesta.
– Yksi kaverini kertoi isänsä aikoinaan sanoneen, että ”lähdepäs nyt sinäkin ulos, kun vauhti-Liisa on jo kauan ollut pihalla”. Puuhakkuus on geeneissäni. Olin äitini mukaan hirveän raskas, kun lopetin jo yksivuotiaana päiväunet, Liisa kertoo huvittuneena.
Vauhtia tosiaan piisaa. Kaiken rakentamisen keskellä syntyi uusi levykin: Kaikenlaista uutta tulossa. Keikoilla sen ympärille on kehittynyt todellinen ilmiö.
– Ihmiset kertovat saavansa levystä ja sen hauskoista sanoituksista voimaa: että nyt mennään mentaliteetilla ”Tehkää perässä!”
Kappaleet ovat syntyneet orgaanisesti, eikä niitä ole kuulemma paljoa sanoiteltu. Liisa ei liioin pohdi brändiä tai julkikuvaa. Sanat vain tulevat, ja tarinat ovat autofiktiivisiä kertomuksia siitä, mitä sattuu ja tapahtuu.
Mutta ei pidä erehtyä luulemaan, että kappaleen Esim. Matalapaine päähenkilö olisi Liisa itse. Ehei, se hyviä aikeita omaava henkilö, joka päätyy lopulta istumaan rappusille juomaan kaljaa saamatta mitään aikaan, ei todellakaan ole Liisa. Liisa kun myös toteuttaa hyvät aikeensa ja käy esimerkiksi pari kertaa vuodessa luovuttamassa verta.
– Verenluovutus on helppoa, näppärää, eikä vaadi paljonkaan ponnisteluja. Kuka vaan meistä voi olla siinä tilanteessa, että tarvitsee verta. Ja se, että siitä ei makseta, on todella hyvä asia.
Verenluovutus tuli äidin perintönä.
– Myös veljeni on käynyt jo 47 kertaa verta luovuttamassa. Kannustan kaikkia luovuttamaan, ja omat kolmekymppiset lapsenikin olen saanut agitoitua. Ajankohdan voi valita itselle sopivaksi. Koska verenluovutuksen jälkeen ei saa heti rasittaa itseään, ajoitan luovutukset sellaiseen tilanteeseen, jolloin ei ole tarvetta riehua täällä tontilla.
”En ota itseäni valtavana egona”
Vuosia kestäneiden rakennustöiden aikana Liisa on oppinut ajamaan nosturia ja käyttelemään moottorisahaa. Jalat ovat lumitöissä kehittyneet lihaksikkaiksi, ja työmiesten kanssa viron kielikin on tullut opeteltua. Matkan varrella Liisa on puhdistanut 6 000 vanhaa kattotiiltä ja ryöminyt talon alapohjassa asentamassa eristeitä, jotka urakoitsijat jättivät lupauksista huolimatta tekemättä.
– Vanhempana huomaa, että kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta niistä luikerrellaan jotenkin läpi. Rakennusprosessi ei ollut suunnitelmallinen ja tuli hemmetin kalliiksi, mutta satojen vuosien elinkaareen suhteutettuna tämä on halpaa. Suhtaudun zeniläisittäin ja toivon, että korot laskevat.
”Niin sanotuista vastoinkäymisistä” Liisa kertoo pääsevänsä yli tekemällä asioita, jotka edistävät muutakin kuin omaa etua.
– Olemme kaikki osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Terveys on valtavan tärkeä asia, mutta monet muut asiat, jotka liittyvät työelämään tai vaikka johonkin epätoivoisiin rakennusprojekteihin ovat viime peleissä ihan peanuts. En jää märehtimään mitään, enkä ota itseäni niin valtavana egona.
– Suhteutan itseni maailmankaikkeuteen. Suosittelen samaa kaikille, sillä se parantaa suhteellisuudentajua ja mielenterveyttä.
Liisa kuvaa itsetransendenssia eli omasta kehosta ja välittömistä ajatuksista irtautumista. Sitä, että itseään ja toimintaansa tarkastelee vähän viileämmin. Ajatuksena on päästä sellaiseen tilaan, että katselisi itseään aivan kuin muurahaisena muiden joukossa.
– Maailmassa on kahdeksan miljoonaa ihmistä, ja jos katsoo tätä touhua jostain yläpuolelta niin siellä se yksi hösöttää menemään muiden joukossa.
Mielen supervoimat
– Kerran oli ihan hirveä tilanne ja ajattelin, etten kestä enää päivääkään. Silloin kaverini kehotti ottamaan käyttöön supervoimat. Se kuulostaa ihan naistenlehtijutulta, mutta toimii.
Pohjimmiltaan on Liisan mukaan kysymys pään sisäisestä asiasta:
– Luovutanko nyt? Pohdinko, ketä kaikkia voin syyttää tästä tilanteesta? Vai koenko olevani tilanteen haltija ja voivani sen myötä löytää vielä jonkun kiven käännettäväksi?
Mielessä on valtava voima, jonka Liisa tuntee konkreettisesti:
– Aikoinaan minua ei meinattu päästää pois sairaalasta, koska verenpaineeni oli niin alhainen. Aloin sitten oikein piehtaroida raivostuttavissa ajatuksissa. Kiihdytin itseni sellaiseen raivoon, että verenpaineeni nousi ja pääsin kotiin.
Liisalla on myös oma selviytymismetodi: Kaikista vaikeimmat asiat hän tekee aikaisin aamulla.
– Mitä ikävämpi asia, sitä aikaisemmin aamulla se kannattaa hoitaa, jottei se varjosta koko päivää. Suhtaudun niin, että jos vaikka hammaslääkäri on kello kolme, niin ajattelen, että ihanaa, neljältä se on ohi!
Ajatuksia tulee ja menee meillä kaikilla, mutta ajatuksissa voi piillä myös vaara, jos niitä ei ymmärrä ohjata hyväntahtoisille raiteille. Eloisa ja iloinen Liisa vakavoituu viitatessaan Valkeakosken tragediaan, jossa nuori mies toteutti fantasiansa raiskaamalla ja kuristamalla 15-vuotiaan tytön. Yhdeksi syyksi tällaisiin tapahtumiin Liisa löytää yhtenäiskulttuurin katoamisen, joka on johtanut siihen, että ihmiset ovat omissa somekuplissaan.
– Monille tekisi hyvää olla kaikenlaisten ihmisten kanssa ja nähdä myönteisiäkin ja kivoja asioita. Ei tee hyvää roikkua 24/7 omassa kuplassa jakamassa muiden samanhenkisten kanssa toinen toistaan karmeampia fantasioita ja kannustamassa vielä muitakin hirveisiin tekoihin.
Liisa katsoo kauas ulos kesäiseen iltapäivään, ja lisää:
– Yhdessähän me täällä pärjätään, jos pärjätään.
Teksti: Nina Pinjola / Mediafocus. Juttu on julkaistu Punainen Risti-lehdessä numerossa 3/2024.
Valokuvat: Matti Rajala
