Anopin väärinkäsitys sai suositun bloggarin luovuttamaan verta

Jenny Belitz-Henriksson näyttää Kivihaan aulassa täsmälleen yhtä hyvävointiselta ja positiiviselta kuin blogikuvissaan. Elämä on hektistä mutta ilmeisen hyvässä hallinnassa. Siitä pitävät huolen huolellinen kalenterointi, liikunta, säännöllinen syöminen ja riittävä uni.

– Olen kova puuhaamaan. Pysähtyminen ja ei-minkään tekeminen taitaa olla minulle se suurin haaste. Saan sitä paitsi lisätunteja menemällä aikaisin nukkumaan, hän naureskelee.

Verenluovutukseen lähtemistä Jenny kertoo suunnitelleensa jo pitkään.

– Kävin yrittämässäkin kahdeksan vuotta sitten, mutta nuorimman lapseni syntymästä taisi silloin olla liian vähän aikaa. Into hieman lopahti tuon vastoinkäymisen vuoksi, mutta ajattelin kyllä tulla uudelleen. Aika vain kuluu niin älyttömän nopeasti!

Se että Jenny lopulta sai varattua ajan Kivihakaan, on laskettava ainakin osin hänen anoppinsa ansioksi. Tämä nimittäin arveli, että tatuoinnit ovat ikuinen verenluovutuksen este. Tosiasiassa ne, samoin kuin pigmentointi ja lävistykset, vaativat vain neljän kuukauden karenssin.

– Tuli mieleen, että jos tämä harhaluulo on yleisempikin, voisin omalta osaltani olla kumoamassa sitä. Totta kai halusin luovuttamaan myös siksi, että se on helppo ja tehokas tapa auttaa.

Samalla kertaa tuli osoitettua vääräksi yksi Jennyn omistakin harhaluuloista.

– Kuvittelin, että myös influenssarokotteen ottamiseen liittyy jokin karenssi. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa: verta saa luovuttaa vaikka samana päivänä.

”Eniten jännittää hemoglobiini”

Jenny on varannut ajan ja täyttänyt etukäteen Sovinko luovuttajaksi? -testin Veripalvelun nettisivulla. Perjantaiaamuna hän ilmoittautuu vastaanottotiskillä, näyttää henkilökorttinsa ja saa kansion, jossa on henkilötieto- ja kyselylomake sekä tietoa verenluovutuksesta.

Hoitaja Elina Halonen ottaa Jennyn seuraavaksi hoteisiinsa ja ohjeistaa hänet jatkoa varten.

– Tarkista ensin lomakkeen henkilötiedot ja vastaa kysymyksiin. Ota sitten vuoronumero ja odota, että kutsun sinut tuonne lasikoppiin. Käydään siellä läpi vastauksesi ja mitataan hemoglobiini. Jos kaikki on ok, jatketaan matkaa luovutuspedille.

Naisten hemoglobiiniraja 125 g/l ylittyy kirkkaasti, eikä muitakaan luovuttamisen esteitä löydy. Jenny saa kotiin viemisiksi kuukauden annoksen rautatabletteja, juo lasillisen mehua ja siirtyy Elinan opastuksella luovutuspedille.

Verta otetaan puoli litraa, joka saadaan pussitettua noin kymmenessä minuutissa, Elina kertoo. Laite hälyttää, jos pussi täyttyy liian hitaasti ja kun se on täynnä.

– Istun tässä vieressä varmistamassa, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Toivon myös, että kerrot, jos neula alkaa tuntua epämukavalta tai vointisi muuttuu.

Yllättävän leppoisaa

Neulanpisto jännittää hieman mutta tuntuu lopulta vain pienenä nipistyksenä. Itse verenluovutus ei tunnu Jennyn mukaan missään. Olo pysyy vakaana osin puoli-istuvan asennon, osin tukevan aamiaisen ansiosta. Alavartalon lihasten kevyt pumppaaminen auttaa verenpaineen ylläpitämisessä.

Pedillä maatessaaan Jenny kyselee verenluovutukseen liittyvistä käytännöistä. Paljonko verta tarvitaan päivässä? Miten suuri osa suomalaisista käy luovuttamassa?

– Valtakunnalinen tarve on 800 luovuttajaa päivää kohti. Kivihaassa käy 40–50 luovuttajaa päivässä, ja jokainen heistä auttaa kahta tai kolmea avuntarvitsijaa. Verta luovuttaa noin viisi prosenttia suomalaisista, Elina kertoo.

Kun laite piippaa, se tulee Jennylle hienoisena yllätyksenä. Aika on kulunut nopeasti, ja koko toimitus ollut hämmästyttävän sujuva.

– Tämä on paljon kevyempi kokemus kuin ajattelin. Ihan varmasti tulen uudelleen. Kerran tai kaksi vuodessa ei pitäisi olla mahdoton tavoite. Veren tarvitsijoita on koko ajan, ja tämä on niin helppoa. Istut vain etkä muuta tee!

Elina antaa Jennyn mukaan kirjalliset ohjeet siitä, mitä luovutuksen jälkeen kannattaa ottaa huomioon. Hän muistuttaa levon ja juomisen tärkeydestä. Fyysistä rasitusta ja hikoiluttavaa liikuntaa kannattaa välttää luovutuspäivänä sekä omien tuntemusten mukanaan tarvittaessa vielä seuraavanakin päivänä.

Entä seuraava luovutus?

– Naisten minimiluovutusväliksi on määritelty kolme kuukautta. Tänä aikana veren rautavarastot ehtivät yleensä palautua, Elina sanoo.

Kun Jenny ilmoittaa aikovansa juosta keväällä ja kesällä kolme ultramatkaa – 150 kilometriä Alpeilla, 90 kilometriä Ruotsissa ja 12 tunnin ultrajuoksun Kaarinassa – Elina toivottaa hänet tervetulleeksi rutistusten jälkeen, aikaisintaan loppusyksystä.

Jokainen voi tehdä jotakin

– Kaikki järjestyy. Se on ollut mottoni huonoina aikoina, ja näin on todella tapahtunut, Jenny toteaa.

Toinen motto voisi olla vaikka tämä: kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin. Tähän ajatukseen myös verenluovutus sopii kuin nenä päähän.

– Maailmaa ei voi pelastaa – ihminen kerrallaan riittää. Toisaalta ketään ei voi pakottaa muuttumaan. Voi vain herättää ajatuksia ja yrittää saada ihmiset miettimään, mitä voisi tehdä toisin.

Tätä ajatusten herättämistä Jenny on tehnyt koko työuransa ajan. Toimittamiensa ja kirjoittamiensa kirjojen sekä blogitekstiensä ja ryhmävalmennustensa kautta hän on auttanut lukemattomia ihmisiä voimaan paremmin ja muuttamaan elämänsä suuntaa.

Mitä voisi tehdä toisin? Sitä Jenny tuntuu pohdiskelevan myös omalla kohdallaan. Vaikka intohimosta on tullut työ ja työstä intohimo, mieli on alkanut kaivata uusia haasteita ja näkymiä.

– Olen tehnyt näitä samoja duuneja kohta 20 vuotta. Pidän niistä ja olen onnekas, kun minulla ylipäätään on vakituinen työ. Olen kuitenkin aika ehtiväinen luonne ja kaipaan vaihtelua. Koen, että voisin tehdä elämäni aikana vielä jotakin muutakin, hän sanoo.

Siviilipuolen haaveista Jenny mainitsee rauhoittumisen.

– Sitä olisi kyllä hyvä harjoitella. Lisäksi toivon, että voisin juosta enemmän, pidemmälle ja eri paikoissa. Ja että pysyn terveenä ja hyvinvoivana.

• Jenny Belitz-Henriksson, 41 v.
• Kolmen lapsen äiti, toimittaja, liikunnanohjaaja ja LCF Life Coach.
• Vastaisku ankeudelle -blogin kirjoittaja.
• Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä -kirja ilmestyi tammikuussa 2019.
• Harrastaa liikuntaa ja tykkää pitkistä juoksulenkeistä.
• Asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa. Vanhin tytär asuu jo omillaan.

Teksti: Sari Lapinleimu
Kuvat: Laura Oja