Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kyselytutkimusten mukaan verenluovutus koetaan helpoksi tavaksi auttaa. Veripalvelun Ihanan helppoa -kampanja tuo julkisuudesta tunnettujen henkilöiden avulla…
Kaudella 2024–25 Mestis-yhteisö luovutti verta Hengenpelastajaliigan nimissä 1818 kertaa, ja näillä luovutuksilla on pystytty auttamaan yli 5500 apua tarvitsevaa potilasta. Jokainen…
Verenluovutustoiminta alkoi Suomessa vuonna 1935 partiolaisten aloitteesta. Partiolaisten esimerkki elää ja voi hyvin edelleen. Tänä vuonna Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ja Suomen…
Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Reserviläisliitto ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu yhdistivät voimansa kokonaisturvallisuuden, huoltovarmuuden ja varautumisen nimissä käynnistämällä…
Mestiksen ja Veripalvelun yhteistyössä järjestämän Hengenpelastajaliigan kuudennella kaudella ylitettiin 1500 luovutuksen raja. Helmikuun alussa upean rajapyykin saavuttaneet, elintärkeät…
Microsoftilla kannustetaan työntekijöitä osallistumaan vapaaehtoistyöhön tarjoamalla mahdollisuus käyttää kolme työpäivää vuodessa valitsemassaan kohteessa. Työyhteisössä verenluovutus…
“Työpaikkasertifikaatti tukee arvojamme ja yrityskulttuuriamme”, kertoo tehtaanjohtaja Tuire Leimu Valmetilta. Työaikana toteutettavia verenluovutuksia on ollut kerran pari vuodessa, ja palaute…
Suomen Kansallisteatterissa työskentelee lähes 170 vakituista työntekijää ja eri alojen ammattilaista. Keväästä 2024 alkaen Kansallisteatterilla on ollut käytössä työpaikkasertifikaatti,…