Maailman kantasoluluovuttajien päivää vietetään lauantaina 21.9.2024. Vuosittain Suomessa noin 100 potilasta tarvitsee veren kantasoluja vapaaehtoiselta luovuttajalta. Heistä noin joka kuudes on…
Superpesis ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämä Kantasolurekisteri ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen, joka jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka. Sopimuksen myötä Kantasolurekisteristä…
AC Oulu haastaa kaikki Veikkausliigajoukkueet ja niiden kannattajat mukaan liittymään Kantasolurekisteriin. AC Oulun pelaajista yli puolet on jo rekisteröitynyt Kantasolurekisteriin ja he ovat näin…
Miten Suomen verihuolto toimi vuonna 2023? Tuoreesta Veripalvelun vuosikertomuksesta löydät tunnusluvut ja tilastot sekä katsaukset viime vuoden tärkeimpiin muutoksiin ja tapahtumiin.
Vuoden 2023 aikana jo 66 Suomen Kantasolurekisteriin kuuluvaa vapaaehtoista on luovuttanut kantasoluja tuntemattomalle potilaalle. Luovutusten määrä on kasvanut vuoden takaisesta jopa 53 %, sillä vuonna…
Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemiaan sairastuneen potilaan viimeisenä mahdollisuutena parantua. Korkeintaan 25 prosentille kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy kudostyypiltään…
Turkulainen Jussi Tuimala on kokenut niin avun antamista kuin avun saamista rooleissa, joihin harva pääsee – tai joutuu. Ensin hän luovutti kantasolujaan tuntemattomalle potilaalle, minkä jälkeen…
Kantasolurekisteriin kuuluu Suomessa yli 55 tuhatta ja maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa jäsentä. Silti kaikille kantasolusiirtoja tarvitseville potilaille ei löydy täydellistä tai edes osittain…
Viime vuoden vuosikertomuksesta löydät Veripalvelun tunnusluvut ja tilastot sekä katsaukset viime vuoden tärkeimpiin muutoksiin ja tapahtumiin. Vuosikertomuksessa on esitelty myös strategiamme sekä…
Maailmanlaajuista kantasoluluovuttajien päivää vietetään 17.9. Veren kantasolujen siirtoa käytetään hoitona muun muassa leukemiassa, eli verisyövässä. Suomessa tehdään vuosittain noin 100…