på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : EtusivuVerenluovutusKuka voi luovuttaa?Tarinoita verenluovuttajista

Tiesitkö tämän?
Suomessa verta luovuttaa vuosittain n. 160 000 ihmistä.


VERENLUOVUTUS ON RIITTA SIPISELLE PIENI ONNEN LÄHDE

Hymyilevä Riitta Sipinen säteilee terveitä elämäntapoja. Verenluovutus on Riitalle paitsi antamista myös saamista.

Riitta on luonteeltaan spontaani ja hänellä on kyky nauttia pienistä asioista. Yleinen hyvinvointi, lapset ja kyky löytää niitä pieniä onnen lähteitä, joista hyvä olo syntyy, ovat tärkeintä elämässä.

– Minulle verenluovutus on yksi tällainen onnen lähde.

Osa terveitä elämäntapoja

Savonlinnasta kotoisin oleva, Itä-Pakilassa perheineen asuva Riitta työskentelee Sinebrychoffin markkinoinnissa. Hän luovutti verta ensi kertaa nelisen vuotta sitten, kun siihen saakka esteenä ollut liian alhainen hemoglobiini korjaantui. Nykyisin hän luovuttaa vähintään kerran vuodessa. Ajatus oli muhinut Riitan mielessä jo pitkään, sillä terveet elämäntavat kiinnostavat kautta linjan.

– Harrastan paljon liikuntaa, muun muassa rullaluistelua sauvojen kanssa, kuntosalia, joogaa ja avantouintia. Paastoan myös säännöllisesti. Uskon sellaiseen alkukantaiseen ajatukseen, että verenluovutus toimii samalla tavoin kuin avantouinti: se ”herättelee elimistöni toimimaan”. Verenluovutuksesta tulee hyvä olo ja mieli, joten kyse on antamisen lisäksi saamisesta.

Verenluovutus kannattaa

Riitta on kertonut verenluovutuksen tärkeydestä myös lapsilleen Veeralle, 12, ja Roopelle, 9. Auttamisen halusta ja kasvatuksellisista syistä perheeseen otettiin muutama vuosi takaperin indonesialainen Plan-kummilapsi. Lapsille haluttiin opettaa, ettei yltäkylläisyys ole kaikkialla itsestään selvää.

Ihmisten verenluovutusennakkoluuloja Riitta pitää itsekkäinä.

– On tärkeää turvata suomalaisen veren saanti myös jatkossa. Kannattaa siis luovuttaa verta.

Teksti: Hanna Pesonen/Mediafocus Oy
Kuvat: Marja Helander

Takaisin sivun alkuun
Lue tarinoita muista verenluovuttajista



Päivitetty 4.7.2005 © Veripalvelu 2010 Oikeudellinen huomautus