på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : EtusivuVeripalvelu
   

HALUATKO AUTTAA VERENLUOVUTUSTILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESSÄ?

Noin 40 % kaikesta luovutetusta verestä saadaan noin 1300:sta eri puolilla Suomea järjestettävästä liikkuvan veripalvelun tilaisuudesta.

Valtaosan yleisistä verenluovutustilaisuuksista järjestämme julkisissa tiloissa, kuten kouluissa ja seurakuntakodeissa yhdessä Suomen Punaisen Ristin osastojen tai muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tilaisuuksia järjestetään säännöllisesti myös työpaikoilla, varuskunnissa ja oppilaitoksissa.

Jokaisella verenluovutuspaikalla on yhdyshenkilö, jonka kanssa sovimme verenluovutustilaisuuden järjestämisestä. Yhdyshenkilön apua ja paikallistuntemusta tarvitaan erityisesti verenluovutustilaisuuden tiedottamisessa ja yhteydenpidossa vapaaehtoisiin avustajiin. Yhdyshenkilö ja muut vapaaehtoiset auttavat Veripalvelun henkilökuntaa muun muassa huolehtimaan luovuttajien kahvitarjoilusta. Työpanoksensa lisäksi vapaehtoiset avustajat vaikuttavat ystävällisyydellään ja palveluhenkisyydellään siihen, että tunnelma verenluovutustilaisuudessa on mukava ja lämminhenkinen.

Punaisen Ristin osastot osallistuvat monilla paikkakunnilla verenluovutustilaisuuksien järjestämiseen. Jos haluat olla mukana toiminnassa, ota yhteys oman paikkakuntasi osaston yhdyshenkilöön. 

Lue lisää yhdyshenkilönä tai avustajana toimimisesta sivulta Missä voi luovuttaa - Liikkuvan verenluovutustilaisuuden järjestäminen .



Päivitetty 17.1.2012 © Veripalvelu 2013 Oikeudellinen huomautus