|
YHDESTÄ VERIPUSSISTA APUA MONELLE POTILAALLE
Veripalvelu kerää päivittäin verta noin tuhannelta verenluovuttajalta. Verenotto mitoitetaan vastaamaan sairaaloiden verentarvetta. Potilaille ei siirretä luovutettua verta sellaisenaan. Luovutettu veri jatkokäsitellään siten, että veren eri osat erotellaan toisistaan. Yli puolet luovutetusta kokoverestä on verinestettä eli plasmaa, joka sisältää vettä, erilaisia suoloja ja valkuaisaineita. Hieman alle puolet verestä on punasoluja ja noin sadasosa valkosoluja ja verihiutaleita eli trombosyyttejä. Veren eri osista käytetään nimitystä veren komponentit. Vastaavasti veren eri osien avulla suoritettavista verensiirroista käytetään nimitystä komponenttiterapia. Komponenttiterapiassa yhdestä luovutetusta veripussista voi saada avun moni potilas, kun sairaalat pystyvät siirtämään potilaalle juuri sitä veren osaa, jota hän tarvitsee. Näin hoito tehostuu ja verensiirron mahdolliset haitat ja sivuvaikutukset jäävät vähäisemmiksi.
Palvelua ympäri vuorokauden
Veripalvelu päivystää ympäri vuorokauden. Veripalvelukeskuksessa Helsingin Kivihaassa on aina päivystäjä paikalla vastaamassa sairaaloiden kiireellisiin tilauksiin. Myös päivystävä lääkäri ja aluekeskusten päivystäjät ovat tavoitettavissa ympäri vuorokauden. Takaisin sivun alkuun
Päivitetty 29.8.2004 © Veripalvelu 2013
Oikeudellinen huomautus
|