på svenska in english
haku sivukartta aineistopankki ota yhteyttä
Sijaintisi : EtusivuKantasolujen luovutus
  

ISTUKKAVERI ON RIKAS KANTASOLUJEN LÄHDE

Istukkaveri (napaveri) on lapsen syntymän ja napanuoran katkaisun jälkeen istukkaan jäävää ylimääräistä verta. Se heitetään yleensä synnytyksen jälkeen istukan mukana pois. Istukkaveri on kuitenkin hyvin rikas kantasolujen lähde, jota voidaan käyttää pahanlaatuisten veritautien, kuten esimerkiksi leukemian, hoidossa.

Pahanlaatuisten veritautien ja eräiden muiden harvinaisten tautien hoitoon tarvitaan usein rankkoja lääke- ja sädehoitoja, jotka vaurioittavat potilaan omaa verta muodostavaa kudosta, luuydintä. Istukkaveren kantasolut pystyvät käynnistämään uudelleen verenmuodostuksen.

Kanta- eli emosoluista kehittyvät kaikki veren solut: punasolut, valkosolut ja verihiutaleet. Siirrettävien veren kantasolujen on oltava kudostyypiltään yhteensopiva potilaan kudostyypin kanssa.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun yhteydessä toimiva Istukkaveripalvelu kerää talteen istukkaverta potilaiden hoitoa varten. Istukkaveren sisältämät veren kantasolut pakastetaan ja säilytetään Veripalvelussa.

Kuka voi luovuttaa istukkaverta?

Istukkaverta voi luovuttaa terve, raskaana oleva, 18 vuotta täyttänyt nainen pääkaupunkiseudun synnytyssairaaloissa. Kun istukkaveri saadaan kerätyksi onnistuneesti ja luovutetun veren prosessointi laboratoriossa onnistuu, selvitetään lapsen ja äidin terveydentila. Äidille tehdään kirjallinen terveydentilakysely hänelle sopivana ajankohtana. Lisäksi äidistä otetaan verinäyte laboratoriotutkimuksia varten viimeistään seitsemän vuorokauden kuluessa istukkaveren luovutuksesta.

Kaikilta luovuttajiksi ilmoittautuneilta ei istukkaverta saada talteen, koska verta voidaan kerätä vain määrättyinä päivinä. Keräys voi myös epäonnistua teknisistä syistä tai esimerkiksi siksi, ettei verta saada riittävästi. Tällöin veriyksikköä voidaan mahdollisesti käyttää tutkimustyöhön. Tähän pyydetään äidiltä aina erillinen kirjallinen lupa.

Istukkaveren luovutuksesta ei makseta korvausta. Äiti voi kieltäytyä luovutuksesta tai perua ilmoittautumisen koska tahansa ilman seurauksia. Kaikki tiedot ovat luottamuksellisia ja Istukkaveripalvelun henkilökuntaa sitoo vaitiolovelvollisuus.

Miten istukkaveri kerätään?

Kun lapsi on syntynyt ja napanuora katkaistu, kerätään istukkaan jäänyt veri veripussiin.

Istukkaveren keräys ei vaikuta millään tavalla synnytyksen kulkuun. Keräykseen ei myöskään liity mitään lapseen kohdistuvia toimenpiteitä eikä lapsesta oteta verinäytteitä. Lasta ei myöskään eroteta vanhemmistaan missään vaiheessa keräyksen takia.

Mitä istukkaverestä tutkitaan potilaskäyttöä varten?

Istukkaverestä tehdään laboratoriotutkimuksia, joilla selvitetään kantasolujen määrää, kudostyyppiä ja muita verensiirron turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten bakteeri- ja virusinfektioita. Jos jokin äidin tai istukkaveren infektiotutkimusten tuloksista antaa aihetta jatkotutkimuksiin, siitä ilmoitetaan synnytyssairaalan lääkärin kautta äidille. Synnytyssairaalan lääkäri päättää tarvittaessa mahdollisista jatkotutkimuksista.

Lisätietoja:

Lue tarkemmin istukkaverenluovutuksesta:
 2012_ivp_tietopaketti_180x180_suomi.pdf

Suomen Punainen Risti, Veripalvelu
Istukkaveripalvelu
Kivihaantie 7
00310 Helsinki
p. 050 374 2706 (ark. klo 9–15)
tai 029 300 1010 (vaihde)
faksi: 029 300 1608
Sähköposti: ivp@veripalvelu.fi
www.veripalvelu.fi



Päivitetty 15.11.2012 © Veripalvelu 2013 Oikeudellinen huomautus