|
TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS
Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnallaan Veripalvelu varmistaa, että se voi tarjota tehokkaita ja turvallisia verivalmisteita ja potilaiden hyvinvointia edistäviä palveluita myös tulevaisuudessa. Painopisteiksi on valittu sellaiset tutkimus- ja tuotekehityshankkeet, jotka perustuvat Veripalvelun erityisosaamiseen ja joiden kehittämiseen sillä on ainutlaatuiset mahdollisuudet. Veripalvelulla on tärkeä rooli kantasolu-, elin- ja kudossiirtopalveluissa ja panostamme määrätietoisesti uuden palvelutarjonnan kehittämiseen näillä alueilla. Veripalvelun laboratorioiden asiantuntijuutta ylläpidetään ja kohotetaan monilla tiedeprojekteilla, joita laboratorioiden lääkärit ja biologit tekevät yhteistyössä yliopistosairaaloiden klinikoiden ja muiden tutkimusryhmien kanssa Suomessa ja ulkomailla. Aktiivisina tutkimuskohteina ovat mm. hyytymistekijät, genetiikka ja elin- ja kantasolusiirtojen kudossopeutuvuustutkimukset. Projektit tähtäävät yleensä tieteellisiin julkaisuihin tai opinnäytteisiin ja rahoitetaan pääosin ulkopuolisella rahoituksella tai valtion vuosittain Veripalvelulle myöntämällä terveystieteellisen tutkimustoiminnan korvauksella.
Veripalvelun valmiste- ja tuotantoprosessit sekä laboratoriotoiminnot kehittävät jatkuvasti omia toimintojaan niin, että voimme toimia mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti käyttäen uusinta teknologiaa.
Veripalvelun tutkimus ja tuotekehitys keskittyy sellaisten painopistealueiden tutkimus- ja tuotekehitysprojekteihin, joiden uskomme olevan tärkeitä tulevaisuuden lääketieteessä ja joiden kehittämisessä Veripalvelulla on kansallisesti erityisen hyvät mahdollisuudet. Näitä tutkimuksen painopistealueita ovat kantasolut sekä elin- ja kudossiirtopalvelut.
Takaisin sivun alkuun
Päivitetty 12.5.2008 © Veripalvelu 2010
Oikeudellinen huomautus
|